lauantai 28. marraskuuta 2009

Podcastit ja videot


Tuli ensimmäinen podcast tehtyä liittyen valokuvaan, josta oli puhetta edellisessä blogissa. Liitän sen vielä tähän niin, että sitä voi halutessa katsella podcastia kuunnellessa. Äänitin podcastin Olympus LS-10:llä ja se toimi hyvin. Yritin muokata äänitettä Cubasella, mutta se ei toiminut. Kokeilin sitten Audacity:a ja johan alkoi Lyyti kirjoitella. Liitin mukaan vielä musiikkia entisen bändini Guitarras y Trovadoresin tuotannosta taustalle. Aikaa paloi kyllä paljon. Seuraavaksi yritän vielä liittä podcastin tähän sivulle.



Seuraavaksi yritän vielä laittaa tälle sivulle yhden videon, jonka laitoin tänään youtubeen. Siinä jammailee samainen Guitarras y Trovadores 1998 Santiagossa Calle Heredialla ihan Parque Cespedesin lähellä, jos lähtee sieltä laskeutumaan Calle Herediaa kohti satamaa ja rautatieasemaa. Laulamme Canchancharasta, legendaarisesta juomasta, jota väitetään jo Mambí-sotilaiden juoneen ennen kuin lähtivät taistelemaan espanjalaisia vastaan Kuuban itsenäisyyden puolesta. Kyseistä juomaa tuli itsekin nautittua monet kerrat Apisunissa, Santiagon katedraalin alapuolella olleessa ravintolassa. Erinomaisessa juomassa on aineosina aguardienteä, limettiä ja hunajaa. Siitä tulee kyllä rohkea olo...

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Santiago de Cuba_3



Olin koko viikon flunssan kourissa, joten jäi tämä homma viimetippaan ja vähän suoristin mutkia. Kotikaupungista piti ottaa kuvia. Valitettavasti se kaupunki, joka minulle on kotikaupunkini on aika kaukana eli Kuubassa asti. Oltiin onneksi viime kesänä reissussa siellä koko perheen kanssa ja siltä matkalta tulin ottaneeksi tämän kuvan. Otin kuvia matkalla paljon, mutta lähes kaikissa on perheenjäseniä mukana, eli ne eivät tähän tehtävään käyneet. Onneksi tulin ottaneeksi tämän kuvan uintireissun päätteeksi. Paikan kauneudesta saa vain haalean kuvan otoksen perusteella.


Kuvan valittuani kävin läpi kuvanottamiseen annettuja ohjeita nettisivulta. Kolmosten sääntö oli jostain vanhastaan tuttu, mutta siinä tuntui selvästi olevan ideaa. Otin siis "kolmosten säännön" huomioon ja leikkasin alkuperäistä kuvaa vähän. Lopputulos vaikutti maallikon silmään olevan ihan OK. Tuhlasin paljon aikaa yrittämällä poistaa päivämäärän kuvasta. Se onnistui, mutta lopputulos ei tyydyttänyt. Siksi päätinkin käyttää kuvaa päivämäärineen. Tulevat kuvan työstäjät jatkakoon tästä, jos haluavat.


Monet nettisivun ohjeista eivät koskeneet nyt kyseessä olevaa kuvaa ja olivat tietysti ohjeita ottohetkellä huomioon otettaviksi. Kuvissa kulkevien linjojen ja viivojen ohje tuntui kyllä sopivan tähänkin kuvaan. Huomasin kuvassakin joitakin linjoja kuten: horisontaalilinja kulkee kolmosten säännön lisäksi kaiteessa ehkä vieden katsetta uima-altaaseen, joka on muuten aika huomaamaton. Loiva diagonaalilinja vasemmasta reunasta vie kohti altaalle vievää siltaa. Ehkä nämä auttavat altaan hahmottamista.


Minulle pääosassa kuvassa on upea vehreä luonto. Tuonne lähtisin vaikka heti tältä istumalta. Ehkäpä sitten eläkeiässä…

.

Ei mikään huippuotos, mutta tarkoituksena olikin vain harjoittelu. Laitoin kuvan Flickr:iin nimellä Santiago_3. En ollut aikaisemmin sinne kuvia laittanut, mutta laittaminen sujui ongelmitta. Sijoitin paikan kartalle, mutta tuon kartan kanssa oli kyllä aika hakuammuntaa edes suunnilleen oikean sijainnin merkitseminen. Laitoin myös Creative Commons-lisenssin kuntoon.


Flickr toimii mallikkaasti. Olen ollut Flickr:ssä jo hyvän aikaa, mutta kuvia ei ole tullut sinne ladattua. Nyt se sujuu! Kiitos taas avokurssin!


maanantai 2. marraskuuta 2009

Wikityttää


Tein juuri ensimmäisen artikkelini Wikipediaan. Siinä on varmasti todella paljon puutteita ja otankin tämän oppimisprosessina.

Olen erittäin tyytyväinen kurssiimme “Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen”. Se on toiminut inspiraation ja opiskelun lähteenä heti alkumetreiltään. Ohjaajilla tuntui välillä olevan vähän huono omatunto siitä, että muut työt olivat vieneet heiltä aikaa kurssilta. Mielestäni saattoi käydä onni onnettomuudessa, sillä se kannusti kaikkia kurssilaisia omatoimisuuteen.


En tiedä toiminko kaikkien taiteiden sääntöjen mukaisesti, mutta Wikipedia vaikutti varsin selkeältä ja käyttäjäystävälliseltä medialta. En vielä tiedä onko olemassa jo valmiit käytännöt ja säännöt linkkien ja lähteiden suhteen. Varmaan saan siitä palautetta sosiaalisen median periaatteiden mukaisesti. Olen todella tyytyväinen, jos joku/jotkut innostuvat täydentämään, muokkaamaan ja korjaamaan artikkeliani.


Linkittäessäni artikkelia huomasin, että sinne voisi lisätä vielä paljon sisältöä. Jos artikkeli hyväksytään, lisäilen sinne varmaan pikkuhiljaa asioita.


Tekemällä oppiminen (John Deweyn suuntaan) tuntuu olevan ainakin minulle yksi parhaista oppimisen muodoista. Näin on myös oppilaitteni (autismiopetus) suhteen. Monesti ajattelen, että meidän opetuksellamme voisi olla paljon annettavaa myös yleisopetuksen puolelle.


En tiedä onko tämä yleinen tilanne, mutta olen mielenkiinnokseni huomannut, että sosiaalisen median käyttö ei välttämättä olekaan kiinni iästä (digitaalisia natiiveja ehkä lukuunottamatta). Olen itse jo 52 v. ja joskus tuntuu, että edustan koulussani sitä kaikkein radikaaleinta uudistuslinjaa.


Vanha pieru uusilla mausteilla!


sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Wikinää netissä

Tässä kirjoituksessa lähestytään lähinnä Wikipediaa eri näkökulmista liittyen Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottamisen kurssiin Wikiopistossa.


Dirk Riehlen haastattelun kohteina olivat 2006 Angela Beesley, Elisabeth Bauer ja Kizu Naoko, jotka kaikki ovat johtavia toimijoita Wikipediassa. Haastattelun otsakkeena oli “Miten ja miksi Wikimedia toimii”.


Wikipedian olemassaolon suhteen Angela Beesley sanoi sen olevan olemassa tarjotakseen maailmanlaajuisesti saatavilla olevaa, vapaata (sekä puolueetonta että ilmaista), tietosanakirjamaista (todennettavissa olevaa ja puolueetonta) lähdettä kaikille ihmisille omalla kielellään. Wikipedia kehittyy koko ajan tähän suuntaan. Tiedon luotettavuuden kriteerit ovat varmasti yksi tärkeimmistä ongelmista sen kehityksessä.


Elisabeth Bauerin mukaan Saksan Wikipedian tavoite on sama kuin kaikkien muidenkin Wikipedioiden: luoda tietosanakirja. Saksalaiset kuitenkin tuntuvat ottavan tämän vähän vakavammin kuin muut. Saksalaisille tärkeintä tuntuvat olevan laatukriteerit. He haluavat olla se kaikista paras Wikipedia. Englantilaisille taas määrä tuntuu olevan tärkeintä. He haluavat olla se isoin Wikipedia.


Kizu Naokon mukaan japanilaiset haluavat luoda vapaan (sekä riippumattomuus että ilmaisuus) tietosanakirjan, jolla voimaistaa maailmaa älyllisesti. Japanilaisten näkökulmassa Kizu Naokon mukaan minua kiehtoo globaali näkökulma: maailman älyllinen voimaistaminen. Minulle läheistä on maailmankansalaisen näkökulma. Koko maailma hyötyy Wikipedian kehityksestä. Se ei jää vain kaikista rikkaimman osan yksinoikeudeksi, jolla juopa kehittyneiden ja kehitysmaiden välillä vain kasvaa.


Wikipediassa useimmat ihmiset alkavat editoijina tai sisällön tuottajina. Suurin osa myös pysyy tässä roolissa. Tämän jälkeen monet erilaiset roolit ovat mahdollisia. Luultavasti näkyvin näistä on ylläpitäjän asema.


Internetissä on muodostumassa uusi maailmanjärjestys. Se ylittäö vanhat kansallisvaltio- ja poliittiset rajat. Itseorganisoituvana yhteisönä Wikipedia luo omat sääntönsä ja arvonsa ilman ulkopuolista lainsäädäntöä. Jossain vaiheessa nämä toimintamallit saattavat siirtyä ympäröivään yhteiskuntaan muuttaen sitä kohti yhtenäistä maailmanvaltiota.


Artikkelin mukaan Wikipedian sisällöntuotannossa väite "kollektiivisen älyn" tai "kollektiivisen viisauden" merkityksestä: “kun on tarpeeksi tekijöitä, artikkelin laatu yleensä paranee”, ei pidä paikkaansa. Parhaat artikkelit Wikipediassa on yleensä kirjoittanut yksi tai muutama tekijä, joilla on asiantuntemusta aiheesta. Tässä suhteessa Wikipedia ei eroa klassisesta tietosanakirjasta. Tämä tieto oli kieltämättä minulle vähän pettymys. Wikipedia ei ole pystynyt muuttamaan tiedon tuottamista kollektiivisemmaksi.


Suurin haaste artikkelin mukaan Wikipedialle on säilyttää se, mikä teki Wikipediasta sen, mikä se on: perinteinen Wiki-malli: olla avoimesti muokattavissa. Ympäristössä on paineita sulkea tätä avoimuutta tiedotusvälineiden taholta, jotka yleensä keskittyvät sivustojen puutteisiin.


Yksi keskeisistä Wikipedian ongelmista on parantaa laadunvarmistusta. Lisäksi toimijoiden mukaan Wikipedian on tultava paremmaksi käyttäjien kouluttajiksi, mukaan lukien sekä lukijat että tekijät. Käyttäjien tulisi tietää, että Wikipediaa ei tulisi käyttää ainoana lähteenä. Myös akateemisen maailman täytyy pohtia vakavasti Wikipedian merkitystä ja luotettavuutta. Sitä ei voi enää sulkea ulkopuolelle epäluotettavana, vaan sen mahdollisuudet tulee ottaa kriittisesti käyttöön.


Fernanda B. Viégas, Martin Wattenberg, and Matthew M. McKeon tapaustutkimuksessa “Wikipedian salattu järjestys” esitellään Featured Article (FA) yhtenä Wikipedian sisäisistä palkkiojärjestelmistä. FA-artikkeli nostetaan Wikipediassa viikottain esille erinomaisena artikkelina ja se toimii myös kannustimena monille Wikipediaan sisältöä tekeville. On kunnia-asia saada artikkelilleen tämä tunnustus.


Wikipediassa on siis eräänlainen sisäinen palkitsemisjärjestelmä. Perinteisesti palkitseminen on ollut materiaalista (lähinnä rahaa). Wikipediassa palkitseminen tapahtuu esille nostamisella. Sen voidaan ajatella olevan tehtävän sisäistä palkitsemista.


Artikkelissa esitellään myös erityisen kiinnostava Yochai
Benklerin
ehdottama viitekehys, joka liittyy avoimen lähdekoodin kehitykseen, Wikipediaan sekä useaan muuhun verkossa toimivaan järjestelmään. Juuri niihin asioihin, joita opiskelemme myös omalla kurssillamme. Benklerin mukaan nämä järjestelmät edustavat uudenlaista taloudellista järjestelmää, joka eroaa sekä yrityksistä että markkinoista: vertaistuotantoon. Toisin kuin muut organisaatiomenetelmät, kuten markkinat ja yritys, vertaistuotanto on riippuvainen yksittäisistä toimista, jotka on itse valittu ja hajautettu, eikä hierarkkisesti määritetty.


Tavallaan ollaan harjoittelemassa uudenlaista maailmanjärjestystä. Wikipedia on pienessä mittakaavassa osoittanut sen toimivuuden. Uskallan väittää, että Wikipedia on tällä hetkellä maailman käytetyin tietosanakirja. Wikimedian kautta tämä kehitys tulee laajenemaan yhä uusille alueille. Jos haluamme, meillä on Wikipediassa valmis konsepti maailmanvaltion luomiseen. Provosoin tietysti tarkoituksella!